|
|
Myrskyklaani!
tänne kaikki Myrskyklaanilaiset kirjoittavat tarinansa! Ajattelu näiden *sisään*. Puhe näiden. "Sisään"! Kirjoita minä muodossa!
Älä kirjoita näin!:
"Hei, päälikkö!" Ruskatassu tervehti. "Hei, Ruskavarjo" Simpukkatähti vastasi.
Kirjoita näin!:
"Hei, päälikkö!" tervehdin.
"Hei, Ruskavarjo!" Simpukkatähti vastasi.
| Nimi: Manteli vYp |
19.10.2013 13:46 |
|
| Nimi: Meritähti |
19.10.2013 12:53 |
Teräkynsi oli sanonut, että miettii tämän päivän asiaa ja kertoo minulle illalla. Minullakin oli omia suunnitelmia. Ajoin jättäytyä päälikön virastani. Mutta vasta sitten, kun pennuistani tulisi oppilaita. Halusin itse päättä Pronssipennulle ja Kuparipennulle parhaat mestarit. Katsoin ulos pentutarhan ovensuusta. Tänään olisi kokoontuminen. Katsahdin vieressäni makaavaa kuningatarta.
"Anteeksi Mustikkamieli, mutta voisitko pitää Pronssipennusta ja Kuparipennusta huolta?" pyysin.
"Totta kai" Mustikkamieli maukui. Jätin Pronssipennun ja Kuparipennun Mustikkamielen huolehdittavaksi. L
Hädin juosten suurkivelle. Hypähdin suurkiven päälle.
"Kaikki riistaansa metsästävät jotka kykenevät tulkoon suurkivelle klaani kokoukseen!" huusin tutun kokous huudon. Kissat juoksivat suurenkiven lähistölle kuuntelemaan mitä asiaa minulla olisi.
"Kuten kaikki tiedätte tänään on kokoontuminen! Ja valitsen nyt kissat jotka lähtevät mukaani!" kailotin. Klaanitoverini supattelivat innostuneina.
"Kokoukseen lähtevät Teräkynsi, Hiekkatassu, Lainetassu, Pomppujalka, Maitotassu, Pikkusiipi ja Vinhapuro! Kaikki kokoukseen lähtijät levätkää ja syökää! Kokous on päättynyt" huusin.
Odotin piikkihernetunnelilla kokoukseen lähtijöitä. Enää Maitotassu ja Pomppujalka puuttuivat.
"Sieltähän Maitotassu tuleekin jo!" Lainetassu huomasi.
"Ja tuolta tulee Pomppujalka!" Hiekkatassu huomioi.
"No niin sitten lähdetään!" huusin. Menin ryhmän kärkeen johtamaan sitä.
Istuin suurkivellä Arpitähden ja Simpukkatähden välissä. Enää Jokiklaani puuttui. Silloin puskasta astui Tiikerinraita johtaen Jokiklaania. Tiikerinraita hypähti suurkivelle. Nousin ylös ja tassuttelin Tiikerinraidan luokse.
"Mitä Kettutähdelle on käynyt?" kysyin.
"Kettutähti luopui paikastaan ja minä astun varapäälikkönä hänen paikalleen. En ole vielä käynyt hakemassa 9henkeäni, mutta lähden huomen aamulla" nuori soturi kertoi.
"Selvä, tule mennään aloittamaan kokous!" pyysin.
//Jatkoa? Tiikeri? Voit kirjottaa eka aiemmasta tapahtumasta ja jatkaa sit siihen kun ne tulee nelipuulle.// |
|
| Nimi: Aw the Yp |
18.10.2013 13:32 |
Meritähti, 13, 7, 7
Teräkynsi, 5, 9
Arvostelun nyt omanikin |
|
| Nimi: Meritähti |
18.10.2013 12:28 |
Heräsin haukotellen. Huomasin makaavani pentutarhassa. Kaksi pientä karvanyyttiä makasi mahani vieressä tuhisten. Katsoin onnelisena Kuparipentua ja Pronssipentua. Samassa huomasin ovensuussa seisovan Teräkynnen.
"En kertonutkaan sinulla vielä Pentujen nimiä" mau'uin.
"Etpä ole tainnut mainita" Teräkynsi huokaisi ja astui viereeni.
"Tässä on Kuparipentu" mau'uin ja osoitin hännälläni toista kollipennun.
"Ja tässä on Pronssipentu" jatkoin osoittaen hännälläni toista kollipentua.
"Pronssipentu näyttää paljon isältään" Teräkynsi totesi hiljaa. Nyökkäsin pienesti.
"Tiedän" mau'uin vielä.
"Ajattelin sinua Kuparipennun tai Pronssipennun mestariksi. Kumman haluat?" utelin. Huomasin, että Teräkynsi katsoi vieroksuen Pronssipentua. *Hän näyttää liikaa isältään*mietin.
"Mietin vielä" Teräkynsi sanoi lopulta. Katsoin Teräkynttä kulmieni alta.
"Onhan siihen vielä aikaa, mutta sano vain nyt jo" pyysin.
//Jatkoa? Terä?// |
|
| Nimi: Teräkynsi, Myrskyklaani |
18.10.2013 11:11 |
Kävelin metsässä etsien Meritähteä kiittääkseni häntä, kun näin tämän makaavan maassa. Jokin liikkui Meritähden toisella puolen. *Apua onko Meritähdelle sattunut jotakin?* Ajattelin kauhun vallassa.
"Meritähti?" Kysyin varovasti.
"Terä? Sinäkö siellä?" Meritähti kysyi kääntämättä katsetta minuun.
"Niin minä täällä." Sanoin syvästi helpottuneena siitä, että Meritähti ei ollutkaan loukannut itseään ainakaan pahasti.
"Minä synnytin! Tule katsomaan pentuja." Meritähti huudahti. Kävelin Meritähden toiselle puolelle.
"Molemmat kolleja." Sanoin ja katsoin Meritähteä hymyilllen.
"Onko se paha asia?" Meritähti kysyi huolissaan.
"Ei tietenkään." Sanoin kiireesti.
"No hyvä." Meritähti sanoi huojentuneena.
"Minun pitäisi varmaan viedä teidät pentutarhaan." Mauin.
"Niin kai pitäisi... Lähdetään." Meritähti maukui takaisin. Lähdimme tassuttelemaan rauhallisesti kohti pentutarhaan. Kohta olimmekin jo perillä.
"Hei Pihlajanmarja! Voimmeko tulla sisään." Kysyin varovasti.
"Totta kai!" Mikä on hätänä?" Pihlajanmarja kysyi. Samassa Hiekkatassu tanssahteli luoksemme ja auttoi Meritähden sisälle. Meritähti taisi olla Hiekkatassulle hyvin tärkeä olihan hän sentään Meritähden täti.
"No voi kuinka suloisia pentuja!" Hiekkatassu huudahti ja hänen jään siniset silmänsä loistivat kilpaa valkoisen turkin kanssa.
"No...no.... Äläpä nyt liikaa innostu." Pihlajanmarja sanoi moittivasti Hiekkatasulle.
"Hahahahah! Ei se mitään!" Meritähti naureskeli.
"Käy makaamaan." Pihlajanmarja sanoin rauhallisesti. Meritähti asettui makaamaan pesään.
"Nuku vain." Mauin Meritähdelle jonka silmäluomeni lumpsuivat. Pennutkin nukkuivat.
"Minä rakastan sinua Terä." Meritähti sanoi.
"Minä rakastan sinua aina ja ikuisesti." Sanoin juuri ennen kuin uni voitti Meritähden. |
|
| Nimi: Meritähti |
18.10.2013 10:38 |
"Minä rakastan sinua" Teräkynsi maukui. En osannut odottaa tätä. *Minä olen luullut, että Tuhkavarjo oli kohtaloni kumppani, mutta ei se on Teräkynsi*mietin.
"Teräkynsi minäkin rakastan sinua" mau'uin. Painauduin kehräten Teräkynnen turkkia vasten.
"Minun on mentävä nimeämään seuraava varapäälikkö" kuiskasin kollin korvaan. Tassuttelimme ulos pesästä vieretysten. Itse hyppäsin suurkivelle. Teräkynsi jäi istumaan suurkiven varjoon.
"Kaikki riistaansa metsästävät jotka kykenevät tulkoon suurkivelle klaani kokoukseen!" huusin. Klaanitoverini tassuttelivat suurkiven tuntumaan.
"Minun on aika valita uusi varapäälikkö, koska Tuhkavarjo petti klaaninsa ja jouduin erottamaan tämän" kerroin klaanille. Klaanissa supistiin mielipiteitä.
"Varapäälikkö jonka valitsin on rohkea nuori soturi, lojaali ja ennen kaikkea uskollinen minulle ja klaanilleen. Teräkynsi! Teräkynsi on uusi varapäälikkö!" kailotin klaanille. Teräkynsi näytti äimistyvän täysin, niin myös moni muukin. Teräkynsi hyppäsi vierelleni suurkivelle.
"Olen kiitollinen tästä suuresta tehtävästä. Yritän parhaani mukaan palvella teitä" Teräkynsi maukui.
"Kokous on päättynyt!" kailotin.
Kävelin yksin metsässä. Olin metsästämässä. Olin saanut jo kaksi hiirtä kiinni. Näin linnun puunoksalla. Katsoin sitä ja valmistauduin hyppyyn. Hyppäsin ylös päin. Juuri silloin tunsin polttavaa kipua mahassani. Sain linnun suuhuni ja tapoin sen, mutta tipahdin maahan kyljelleni. *Pennut! Voi ei!*ajattelin kauhuissani. Itkin ja ponnistin kovaa, ponnistin uudelleen. Ensimmäinen pentu oli syntynyt. Ponnistin, toinen pentu tuli nopeammin. Katsoin pentuja ja aloin nuolla niitä. Molemmat pennut olivat kolleja. *Kuparipentu ja Pronssipentu*päätin nimet.
//Jatkoa? Terä?// |
|
| Nimi: Teräkynsi, Myrskyklaani |
17.10.2013 23:42 |
Istuin Meritähden vieressä. Olin juuri saanut tietää että Tuhkavarjo oli pakottanut Meritähden pentuihin.Minulla oli kummallien olo jota en ollut koskaan ennen tuntenut nimittäin jännitystä sanoa jotakin. *No niin Teräkynsi ryhditäydy. OLet vahva kissa.* Ajattelin rohkaistakseen itseäni.
"Niin? Mikä sinun asiasi oli?" Meritähti kysyi tutkaillen ilmettäni.
"No... Siis... Tämä on vaikeaa... Mitä jos... Äh... ei mitään..." Takeltelin
"Voit kertoa minulle mitä vain." Meritähti sanoi
"Minä rakastan sinua." Sanoin.
// Jatkoa? Meri?// |
|
| Nimi: Aw the Yp |
17.10.2013 23:29 |
|
| Nimi: Meritähti |
17.10.2013 23:29 |
Istuin leirin laitamilla. Katseeni kääntyi väistämättä komeaan Tuhkavarjoon. Kolli hymyili minulle komeaa vinoa hymyään. Tuhkavarjo asteli luokseni.
"Hei, Meritähti" Tuhkavarjo maukui kohteliaasti.
"Hei!" mau'uin.
"Haluaisiko tulla mukaani yhteen salaiseen hienoon paikkaan?" kolli uteli.
"Missäs semmoinen paikka on?" kysyin uteliaasti.
"No, mutta eihän se sitten olisi salainen paikka" Tuhkavarjo naurahti.
"Hyvä on mennään" myönnyin. Silloin näin Teräkynnen tulevan ulos sotureidenpesästä. Hän katsoi meihin päin hieman vihaisen oloisena. En antanut sen häiritä, voisinhan kysyä myöhemmin mikä hänellä on. Seurasin Tuhkavarjoa uteliaana.
"Anna nyt edes pieni vihje!" anelin. Tuhkavarjo hymähti.
"Siellä sinä koet jotain ainut kertaista!" Tuhkavarjo lupasi.
"Nyt minua jännittää vieläkin enemmän!" Voivottelin.
"No sinun on vain kestettävä" Tuhkavarjo maukui. Sitten eteemme avautui pieni lato.
"Olemme perillä" Tuhkavarjo maukui,
"Lato?" ihmettelin.
"Se ei ole kummoinen ulkoa, mutta sisällä on yksi ihana paikka!" Tuhkavarjo lupasi.
"No mennään sitten sisään" sanoin epäröiden. Astelin sisään Tuhkavarjon perässä. Haistelin ilmaa.
"Tuhkavarjo onko täällä käynyt muita kissoja?" kysyin.
"Ei minun tietääkseni, mutta täältä saa kyllä ihanan pulskia hiiriä" Tuhkavarjo maukui. Tassuttelimme vielä kauemmas ovensuusta. Lopulta olimme vain pehmoisten säkkien päällä.
"Tässäkö tämä on?" ihmettelin.
"Kyllä eikös ole ihanaa!" Tuhkavarjo maukui.
"Mennään jo pois täällä on tylsää" totesin.
"Eipäs hoppuilla" Tuhkavarjo käski. Kolli asettautui makaamaan.
"Tule tässä on pehmeää" Tuhkavarjo maukui.
"No hyvä on" suostuin. Menin Tuhkavarjon viereen makaamaan.
"Eikös olekkin pehmeää?" Tuhkavarjo uteli. Nyökkäsin kehräten. Sitten Tuhkavarjo hyppäsin päälleni.
"Tuhkavarjo! Mitä sinä teet!" sähisin. Näin ympärilläni pienen määrän kissoja.
Huohotimme herätessäni. Taas olin nähnyt saman painajaisen Tuhkavarjosta. Näin edelleen samaa painajaista, vaikka siitä, kun Tuhkavarjo oli pakottanut minut pentuihin oli jo kauan aikaa. Mutta olin karkoittanut hänet vasta tänään. Olin ajatellut, että hän voisi muuttaa tapansa, mutta ei.
"Meritähti? Saako tulla sisään?" kuulin Teräkynnen äänen. Olin kartoittanut tänään Tuhkavarjon.
"Tule vain" myönnyin. Teräkynsi asteli sisään.
"Hyvä, kun tulit minulla onkin sinulle asiaa" sanoin ja viitoin kollin istumaan eteeni.
"Sano sinä vain ensin" Teräkynsi pyysi. Katsoin kynsiäni häpeissäni.
"Olen tiineenä" mau'uin hiljaa.
"Haluatko kertoa isän?" Teräkynsi kysyi mahdollisimman vapaalla äänellä.
"Mitä sitä enää peittelemään. Tuhkavarjo, Tuhkavarjo pakotti minut pentuihin"kerroin hiljaa.
"Ahaa" Teräkynsi maukui pahoittelevasti. Nostin pääni ylös.
"No kerro sinä asiasi" ehdotin.
//Jatkoa? Terä?// |
|
| Nimi: Teräkynsi, Myrskyklaani |
17.10.2013 23:07 |
Heräsin vatsa kuristen luolassani.Lähdin metsään kävelemään siinä toivossa, että löytäisin muutaman lihavan oravan. Näin vain rottia ja rusakkoja, mutta minun oikeastaan teki mieli kalaa joten lähdin joelle. Näin heti muutaman hauen joten nappasin ne ketterästi ja hotkin ne, join ja lähdin takaisin. Metsässä näin Meritähden kävelevän ympäriinsä
"Hei Meritähti!" Sanoin pirteästi
"Hei!" Meritähti sanoi yhtä pirteästi, kuin minäkin. *Hän on vaan niin kaunis ja ihana.*Ajattelin
Mitäs sinä täällä teet?" Kysyin ihmeissäni tajuttuani, että naaras käveli vieläkin ympäriinsä.
"En oikeastaan tiedä, en vain millään keksi minne menisin." Meritähti sanoi naureskellen itselleen.
"ookoo...No minun nyt tästä täytyy oikeastaan mennä, mutta näkyillään taas." Sanoin ja hymyilin rohkaisevasti.
"Juu.Okei.Heippa!" Meritähti sanoi hymyillen hänkin. Lähdin kävelemään luolalleni. Kun tajusin olevani järkyttävän väsynyt, se ei ollu yleistä minulle. Olihan vasta päivä. Kuitenkin kun pääsin pesääni simahdin saman tien. UNESSA: Kävelin meritassu vierelläni kohti yhteistä pesäämme. Olimme kumppaneita. Yhtäkkiä uni muuttui painajaiseksi. Meritähti roikkui rotkon reunalla juoksin häntä kohti ja juuri kun olin tarttumassa hänen tassuunsa, hän putosi. Heräsin säpsähtäen ja helpottuneena, että se oli vain unta. //Tossa tuli sitten terän eka tarina. Jatkoa? Meri?// |
|
|
|